Turku

Neuletyö puukynillä

Koulun käsityötunnilla sain tehtäväksi luoda itselleni mieluisan neuletyön. Suunnittelu oli alusta lähtien yllättävän helppoa ja kaikki näytti sujuvan hyvin. Työksi halusin tehdä kokonaisuuden, joka sisältäisi kaulaliinan, pipon ja lapaset. Väri oli selvä. Sen piti olla harmaa, sillä se oli neutraali väri, jota olisi helppoa yhdistellä muiden vaatteiden kanssa.

Aloitin työn kaulaliinalla. Se ei tuottanut mitään ongelmia. Kun sain kaulaliinan valmiiksi vähän sen jälkeen muutimme perheen kanssa puoleksi vuodeksi Saksaan. Siellä minun piti selviytyä mahdollisista ongelmista yksin. Koska minulla oli rajallinen määrä ottaa tavaroita mukaan, en saanut kaikkia mahdollisia välineitä mukaani ja välillä puikkojen sijasta minun oli käytettävä kyniä tai muuta vastaavaa. Jatkoin työtäni Saksassa. Ainoaksi ongelmaksi esiintyi lapasten peukalon neulominen. En muistanut miten opettaja oli sen minulle ohjeistanut, joten oli käytettävä improvisoinnin taitojani. Loppujen lopuksi sain ongelman ratkaistua ja tein työhön loppukorjailut.

Amanda Koivisto

297

Katso myös nämä

Värien ilotulitus

Oli värit ja lankaa Oli sateenkaaritaikaa Oli kirja Oli lumoja Oli värikkäitä tähtisauvoja Oli keijupölyä Oli kastehelmiä Oli...

Värien Ilotulitus

Värien ilotulitus Oli värit ja lankaa Oli sateenkaaritaikaa Oli kirja Oli lumoja Oli värikkäitä tähtisauvoja Oli keijupölyä Oli...

Luostiksen aamuradio

iPadminien käyttökokemuksia 7C-luokalta

Orgaanista kemiaa molekyylimallein

Metaanin palamisreaktio molekyylimallein

Luostisradio

Opettajahaastattelu

Galleria

Kommentit

ssxxxx
tosi kivat ja ovat käytännöllisiä talvella.
Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja